|
Rotary
on palvelujärjestö,
joka toiminta alkoi USA:ssa vuonna 1905.Rotarytoiminta alkoi Suomessa vuonna
1926
Esko Annala:
Lapuan
Rotaryklubin perustamiseen tähtääviä ensimmäisiä askeleita
oli, kun talvella 1950-1951 silloinen KOP:n ja Lapuan Nahkatehdas Oy:n
johtaja Onni Sairanen kutsui muutamia tuttaviaan kotiinsa talvi-iltaa
viettämään. Illan "teemana" oli keskustella mahdollisuudesta
perustaa Lapualle Rotaryklubi. Iltavieraista monilla ei ollut Rotaryliikkeestä juuri
minkäänlaista asiallista tietoa, mutta illan kuluessa Onni
Sairanen valotti ansiokkaasti tämän kansainvälisen liikkeen
tarkoitusperiä ja toimintamuotoja ja ilmoitti olleensa jo joitakin
vuosia v.1947 perustetun Seinäjoen RK:n jäsen. Tuona
aikana kaikkinainen kansainvälisyys oli lähes jokaiselle paljon
vieraampi asia, mitä se on nykypäivän EU-Suomessamme.
Kuitenkin O. Sairanen saattoi illan keskustelujen yhteenvetona esittää,
että ryhdymme yhteisvoimin puuhaamaan Rotaryklubia Lapualle. Kummiklubinamme
tulisi olemaan Seinäjoen klubi. Luonnollisesti Onni Sairanen valittiin
uuden perustettavan klubin puolesta asioita viemään eteenpäin.
Yhteisen neuvonpidon tuloksena koottiin nimilista 20:stä miehestä,
jotka myöhemmin määrättävänä ajankohtana
kutsuttaisiin Lapuan RK:n perustavaan kokoukseen.
Päivämäärä 23.5.1951 on merkkipäivä LRK:N
historiassa. Tuona päivänä klubi vietti juhlallisin menoin
perustamisjuhlaansa. Piirigovernor oli huhtikuuta koskevassa kuukausikirjeessään
ilmoittanut, että Lapuan RK oli numerolla 7765 ja päivämäärällä 18.4.1951
hyväksytty jäseneksi rotariperheeseen. Illallispuheissa tuotiin
julki onnittelujen lisäksi merkittävänä seikkana se,
että tämän klubin perustamisella on Rotary tehnyt aivan
uuden aluevaltauksen perustamalla peräti maailman ensimmäisen
klubin puhtaalle maaseutupaikkakunnalle. Aloitustoimiin
kuului myös oman lipun suunnittelu.
Lippuluonnosta lähti suunnittelemaan taiteilijaveljemme Kaarlo Lamminheimo, joka jo viikkokokouksessa 28.5.1951 esitti
luonnosehdotuksensa klubin lipuksi. Alusta
lähtien RK Lapua piti tärkeänä,
että kevään tullen pyritään järjestämään
perustamisen vuosijuhla, mieluimmin joka vuosi huhti-toukokuun tienoilla.
Omalla paikkakunnallamme ei kuitenkaan vielä ensimmäisellä toimintavuosikymmenellä ollut
sopivia tiloja tämänkaltaisen juhlan paikaksi. Näin ollen
syntyi ajatus järjestää vuosijuhla muualla ja mieluimmin
yhdessä jonkun toisen klubin kanssa. Ensimmäinen tällainen
yhteisjuhla järjestettiin oman kummimme Seinäjoen klubin kanssa
13.5.-53 ja juhlapaikkana oli Kauhavan upseerikerho. Tämä hienotunnelmainen
vuosijuhla jäi monen klubiveljen ja -sisaren mieleen korkeatasoisen
ohjelmansa takia, jonka lähinnä veli Kullervo Kemppinen oli
organisoinut. Monissa
yhteiskunnallisissa asioissa on LRK saattanut olla herätteitä antavana elementtinä. Esim. luonnonsuojelu
nykymuodossaan on vasta 80- ja 90-luvuilla noussut huomattavaksi aiheeksi
yleisessä keskustelussa. Ansiokkaan alustuksen tästä aiheesta
piti klubiveli Leevi Mäki jo niin varhain kuin 16.1.1956. Uutuudellaan
alustus herätti tuolloin vilkasta keskustelua ja oli ikäänkuin
jonkinlaisena airueena myöhemmin niin päivänpolttavalle
aiheelle. Samoin tuona keväänä ensimmäisen kerran alustuksen
muodossa (veli Niilo) selvitettiin suunnitelmia Lapuanjoen pengerryskysymystä,
joka sitten seuraavan vuosikymmenen aikana sai toteutuksensa.
Lapuan Rotaryklubi järjesti 23.11.1959 Lapuan opettajayhdistyspiirin
myötävaikutuksella Lapualla hotelliravintola Sampolan tiloissa
esitelmä- ja keskustelutilaisuuden. Tilaisuutta, johon osallistui
kaikkiaan lähes 100 henkeä, voidaan Lapuan RK:n kannalta koko
rotarivuoden päätapahtumana. Illan esityksistä vastasivat
seuraavat arvovaltaiset vieraamme: Tampereen piispa Elis Gulin, Lapuan
piispa Eero Lehtinen, rehtori Samuli Apajalahti, SKL:n puheenjohtaja
opettaja Lauri Järvi ja Lapuan opettajayhdistyspiirin puheenjohtaja
Veikko Lehtinen. Kokouksen teemaksi julistettiin "Nuorisokasvatus ja
sen ongelmat" ja "Puuttuuko nuorisoltamme kasvattajan tuki?"
|
|
Rotarytunnusten
jako Lapuan kunnantalossa; vasemmalta: Helge Leinonen, Seppo
Wartio, Uuno Korpela, Esko Annala, Aukusti Hakola, Eino Serlachius,
Risto Pajari ja Werner Lahdensuo. |
| |
LAPUAN
ROTARYKLUBIN PERUSTAJAJÄSENET |
|
ANNALA,Esko
HAKOLA,Augusti
HISSA, Pentti
KORPELA,Uno
KOSOLA
LAHDENSUO,
LAHTI,Väinö
LAMMINHEIMO, Kaarlo
LEINONEN,Helge
MÄKI, Leevi
NISKANEN,Kullervo
NIVALA,Reino
PAJARI,Risto
PALDAN,Timo
SAIRANEN, Onni
SERLACHIUS,Eino
SETÄLÄ,Väinö
TURJA,Kaarlo
UUNILA,Jukka
VARTIO, Seppo
|
|
Elli
ja Onni Sairanen astumassa junaan governor-matkalle USA:han 24.4.1958 |
|
Lapuan Rotaryklubin
10- vuotisjuhlat: Seppelten lasku sankarihaudoille
aamulla 3.4.1961, Seppo Wartio laskemassa seppelettä ja
seisomassa Mikko Kuoppala ja Kauko Härkönen. |
Poimintoja
klubikokousten pöytäkirjoista |
Viikkokokouspöytäkirjan
mukaan LRK (6.6.1955) esiintyi Lapualle suuntautuvan matkailun
edistäjänä, kun klubin toimesta ryhdyttiin suunnittelemaan
Lapuaa ja myös koko Etelä-Pohjanmaata esittelevää mainoslehtistä.
Tarvittavia valokuvia velvoitti klubi veli Taunon (Pyhälahden)
kuvaamaan ja englanninkielisesta käännöksestä velvoitettiin
huolehtimaan veli Olavi (Seeve). Karttapiirroksen hahmotteleminen taas
annettiin veli Aug. Hakolan tehtäväksi.
|
Kokous
19.9.1955 sujui kokonaan Porkkalan alueen palauttamisen pohdinnassa,
kun radioselostus alueen luovuttamisesta takaisin Suomelle tuli
juuri kokouksen aikana. Koko viikkokokous kului tätä tärkeää tiedotusta
kuunnellessa.
|
Kokous
18.6.1956 oli kokonaan omistettu eräälle pulmakysymykselle,
joka paikkakunnallamme oli kauan ollut yleisenä puheenaiheena.
Kyse oli Lapuan vesihuoltoasioiden ratkaisusta. Veli Heimo (Ylihärsilä,
kunnanjohtaja) esitti asiasta ansiokkaan alustuksen, joka luonnollisesti
aiheutti pitkällisen keskustelun tärkeän asian ympärillä.
Kokous nostatti tämän kiperän kysymyksen entistä enemmän
päivänvaloon ja siten edisti ja kiiruhti toimenpiteitä asiassa.
|
| Kokouksessamme
7.10.1957 todettiin maailman siirtyneen pari päivää sitten
uuteen kauteen, kun veli pres. totesi venäläisten 5.10.1957
lähettäneen avaruuteen maapalloa kiertämään
tekokuu "Sputnikin". Liekö kokousveljet olleet maailmanlopun
tunnelmissa tämän huikean teknisen edistyksen myötä,
kun viikkoesitelmän aiheena oli veli Väinö Setälän "erilaiset
maailmanlopun mahdollisuudet ja niiden toteutumistodennäköisyys". |
| |
|
|